Suomen Kansanterveysyhdistys ry:n keräys kansanterveydelle!

Suomen Kansanterveysyhdistys ry toteuttaa valtakunnallisen hyväntekeväisyyspuhelinkeräyksen kansanterveyden hyväksi. Keräyssoitot tehdään yhdistyksen omien varainhankkijoiden voimin ilman ulkopuolisia alihankkijoita. Poliisihallitus on myöntänyt keräykselle virallisen rahankeräysluvan.

Keräyksen tuotto käytetään lyhentämättömänä Suomen Kansanterveysyhdistys ry:n jäsenjärjestöjen terveyttä edistävään valtakunnalliseen työhön. Varainkeruun kautta saadut lahjoitukset ohjataan näin ollen Lastentautien tutkimussäätiön, Suomen Mielenterveysseuran, Suomen Sydänliiton ja Vanhustyön keskusliiton toimintaan. Pienikin lahjoitus on merkittävä apu järjestöjen työlle.

Yhdessä terveyden ja hyvinvoinnin asialla

Suomen Kansanterveysyhdistys ry on vuodesta 1969 lähtien tehnyt yhdessä neljän jäsenjärjestön kanssa arvokasta, maanlaajuista työtä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi Suomessa.

Suomen Kansanterveysyhdistys ry

Suomen Kansanterveysyhdistys ry:n varainhankinnan tarkoitus on tukea jäsenjärjestöjensä terveyttä edistävää ja tukevaa toimintaa, kuten mm. lasten sairauksien tutkimusta, mielenterveystyötä, sydäntautien ennaltaehkäisyä sekä vanhusten terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä.

Tule mukaan hyväntekeväisyyteen ja lahjoita tärkeään terveyttä edistävään työhön. Lahjoittaminen on helppoa. Tutustu tarkemmin alla olevasta linkistä, kuinka voit olla mukana tässä meidän kaikkien suomalaisten kannalta merkittävässä keräyksessä.

KERÄYS

Hyvän työn tukeminen

Päämääränämme Suomen Kansanterveysyhdistyksessä on tukea ja edistää lasten sairauksien tutkimustyötä, mielenterveystyötä, sydäntautien ennaltaehkäisyä sekä vanhusten terveyttä ja hyvinvointia. Tätä tärkeää työtä teemme hankkimalla varoja jäsenjärjestömme toimintaan, toteuttamalla puhelimitse varainhankintaa omista toimistoistamme, ilman välikäsiä. Toimistomme sijaitsevat Helsingissä, Joensuussa ja Jyväskylässä.